Kilpailunjohtajan tervehdys 

Tätä julkaistaessa alkavat kaikki neljän tunnin sarjaan osallistuneet olla saapuneet metsästä ja nopeimmat ovat jo ehtineet suihkuun tai lounaalle. Useimmat kahden tunnin sarjaan osallistuneista lienevät jo kotimatkalla.

On aika kiittää kaikkia Louna-Rogaining -kilpailuun osallistuneita. Me tapahtumaa järjestäneet loimme puitteet tapahtumalle ja te kilpailijat teitte tästä hienon tapahtuman. Toivon että nautitte tästä tapahtumasta.

Kiitos Metsähallitukselle, jonka mailla saimme tämän tapahtuman järjestää.

Kiitos Forssan Lehdelle joka kiinnostui siinä määrin tapahtumasta, että nosti sen urheilusivujen pääuutiseksi 9.11. ilmestyneessä lehdessä. Forssan Lehden kautta tavoitimme noin 36 000 lukijaa. Paikallisesti en tiedä parempaa paikkaa saada näkyvyyttä.

Kiitos lähialueen suunnistusseuroille jotka ovat jakaneet tietoa tapahtumasta eteenpäin.

Kiitos ratamestarina toimineelle Ari Ilolalle. Ratamestarityön ohella Ari on kiitettävästi markkinoinut tapahtumaa sekä kertonut mielenkiintoista taustatietoa Liesjärven Kansallispuistosta tapahtuman facebook-sivuilla. Työtunteja ei ole mitattu, mutta niitä on kertynyt paljon. Ratamestarityössä Ari on saanut tukea Jouko Peipiseltä.

Kiitos Markku Paijalle joka on vastannut tulospalvelusta ja ilmoittautumisten vastaanottamisesta sekä Kaisa Kuoppalalle joka on tiedottanut tapahtumasta Lounais-Hämeen Rastin nettisivuilla.

Kiitos kaikille kilpailupäivänä talkoissa mukana olleille.

Kiitos Eräkeskus Metsäkouluntielle joka tarjosi loistavat puitteet kilpailukeskukselle.

Tapahtuman järjestäminen sai alkusysäyksen pyynnöstä järjestää kahden tunnin rogaining-kilpailu Eerikkilässä järjestettävän Kalevan kierroksen vuosikokouksessa kävijöille. Alusta asti oli selvää, että tapahtumaa tullaan markkinoimaan myös laajemmalle yleisölle. Jo järjestelyiden alkuvaiheissa tein päätöksen, että myös neljän tunnin sarja on tarjottava. Neljän tunnin sarja on ilmoittautumisten valossa ollutkin se suositumpi vaihtoehto.

Kaikki Arin päivityksiä lukeneet tietävät, että tapahtuman järjestelyssä oli alkuun omat hankaluutensa. Lähinnä metsästyskauteen liittyvistä syistä kilpailun järjestäminen Eerikkilän ympäristössä osoittautui mahdottomaksi. Kun kilpailu päätettiin siirtää pidettäväksi Liesjärven Kansallispuiston alueelle, alkoivat asiat rullaamaan eteenpäin. Kun olimme todenneet kansallispuiston alueen riittävän laajaksi kaavailemallemme rogainingkilpailulle, sekä todenneet Eräkeskuksen hyväksi kilpailukeskuspaikaksi varmistuimme viimein siitä, että Louna-Rogaining tulee toteutumaan.

Osin alun hankaluuksien takia Louna-Rogaining on kilpailu, joka on järjestetty hyvin lyhyellä aikataululla. Lyhyestä valmistautumisesta ja kiireisestä aikataulusta huolimatta järjestelyiden kohdalla ei ole missään kohdin lähdetty oikomaan, vaan pyrkimyksenämme on ollut järjestää niin laadukas tapahtuma, kuin vain osaamme. Hyvistä pyrkimyksistä huolimatta, muutama mutka tuli matkaan vielä kisapäivänä. Yksi rasti oli viety erehdyksessä väärään paikkaan ja osa suunnistajista ilmeisesti unohti käydä purkamassa emit-korttinsa. 4 tunnin sarjalaisten maaliintuloon lisäsimme maininnan asiasta.

Elämä on oppimista ja me kilpailun järjestäneet haluaisimme kuulla teidän kilpailijoiden mielipiteen tapahtumasta. Missä olemme onnistuneet ja mitä voisimme jatkossa tehdä paremmin? Lisäksi olisi hyödyllistä kuulla, että mitä kautta sait ensimmäisen kerran tietoa tapahtumasta? Mielipiteesi on tärkeä ja se auttaa meitä järjestämään jatkossa entistäkin parempia tapahtumia.

Palautetta voit antaa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@lhr.fi tai palautesivun kautta. Palautesivun kautta palautteen voi antaa myös nimettömänä.

Ystävällisin terveisin,

Jari Sarvi

Kilpailunjohtaja